ME LÄHETÄÄN TURKKIIN!

Me lähetään turkkiin, siis mä ja mun sisko, siis ihan kahdestaan, voiko olla ees totta?! On se, me siis päätettiin Petran (siskoni 20v ellei joku vielä tiedä) kanssa ottaa ihan extempore matka johonkin ja ajateltiin vaan että ihan sama minne kunhan se on pois arjesta, pois tutiineista, pois kylmästä ja ennen kaikkea hetkeksi pois täältä! Matkakohteeksi meille tuli Turkki ja tarkemmin alanya. Odotan sitä niin suurella innolla ja riemulla, tosin myös jännityksellä ja ehkä myös pienellä pelolla, mutta olen niin paljon matkustellut, että matka sinänsä ei jännitä vaan kaikki muu.

Lähdemme siis ihan just tässä pian ennen kuin syyslomaviikko edes alkaa. Meillä on syysloma viikolla 43 ja me lähdemme keskiviikkona, oikeastaan tarkemmin tiistaina kun pitää mennä helsingin kautta vantaalle ja sieltä lentokentälle. Kotiin tulemme siten, että siihen jää mukavasti vielä paripäivää lomaa ennen kuin koulut taas alkavat.

Ideana koko matkassa meillä on se, että mennään nyt vaan, katteleen paikkoja ja rentoudutaan eli meillä ei siis ole minkäänlaisia suunnitelmia. Vielä vuosi taaksepäin emme oltaisi lähteneet mihinkään kahdestaa, ei sitten mihinkään. Minä ja Petra emme pystyneet olla edes samassa huoneessa tai saatika puhua toisillemme, emme pystyneet kumpikaan sietämeen toisiamme pienintäkään hetkeä. Ongelma  meillä oli siinä, että molemmilla oli todella suuria ongelmia oman elämänsä kanssa ja kumpikaan ei halunnut kertoa mitään toiselle eikä kumpikaan jaksanut kiinnostua toisen asioista, oikeasti molemmat varmasti olivat toisesta huolissaan muttei sitä ainakaa silloin voinut myöntää. Petralla oli omat ongelmansa sekä elämä sekaisin ja minulla oli sairaus. Silloin olin pahimmassa vaiheessa sairauteni kanssa ja elämäni pyöri vain ahdistuksen, liikunnan ja ruoan loppumatonta noidankehää, en tienny yhtään mistään mitään, oikeastaan rehellisesti sanottuna en edes muista tuosta ajasta paljoakaan yhtään mitään, sillä olin niin sairas ja aivoissani ei liikkunut yhtään mitään. Nykyisin ajattelen Petran vähän aiheestakin boikotoineen minua, koska tuskin olin hirveän piristävää tai mukavaa seuraa, pikemminkin ahdistavaa ja pakkomielteistä. Petran ja minun välimme eivät olleet koskaan niin huonot kuin ne olivat silloin, vaikka petra oli muuttanut jo aikoja sitten pois kotoa välimme olivat pysyneet kohtuu huonoina vaikka kuitenkin olimme puheväleissä ja siedimme hyvin toisiamme, mutta tällöin kesällä 2014 ja samana syksynä välimme oli kuitenkin niin huonot, että jo toisen kanssa samassa talossa oleminen tuotti suurta tuskaa ja vihaa. Tuolloin kyllä muistan yhden suurimmista toiveistani joka oli, että voi kumpa minä vielä joskus osaisin rakastaa ja voisin myös rakastaa siskoani ja muita ihmisiä tai ylensäkään osaisimpa edes rakastaa

Se miten saimme välimme korjattua niin on minulle täysin pimennossa, siitä ajasta en siis muista mitään. Oikeastaan luulen, että emme me saaneet välejämme korjattua vaan Petra taisi ne korjata ihan omin apuinensa, minä tuskin siinä paljoa avustin, luultavasti vain hidastin. Petra ja äiti tekivät varmasti silloin minun eteensä kaikkensa, vaikka petrallakin oli suuria ongelmia niin hän silti jaksoi myös katsella minua vaikka olin pakkomielteinen ja ahdistava. Se aika oli varmasti rankkaa myös äidille, joka samaan aikaan yritti pitää minut elossa, Petran turvassa ja meidät molemmat väleissä, välejemme parantumisesta saa kiittää siis myös äitiä. Joulukuussa, ehkä jo marraskuussa pystyimme olemaan saman katon alla ja muistan, että teimme jo joitain asioita yhdessä, pelasimme, vietimme joulua, kävimme kävelyillä. Joulukuussa Petra sai myös oman uuden asunnon ja luulen, että sen myötä asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestyä. Petra sai aikaa itselleen ja rauhaa omassa kodissaan sekä minä sain hoitoa päiväosastolla (menin sinne jo syyskuussa). Kevettä kohden välimme selkenivät kokoajan pikkuhiljaa ja kesällä meillä oli jo aika hyvät välit ja teimme asioita yhdessä, mutta nyt, miten nyt ollaan tässä?! Minä ja Petra olemme niin hyvissä väleissä että voimme lähteä matkalle kahdestaan, ihanaa! Petra on muuttunut vuodessa täysin, siis aivan eri ihmiseksi joka hän ei ole koskaan ennen ollut! Nyt kuvailisin Petraa sanoilla rento, innokas, ystävällinen, hauska ja VAHVA! Petra on selvinnyt niin rankan ajan läpi, että sana vahva ei ole yhtään liioteltu! Tämä nykyinen Petra osaa olla oma itsensä ja olla siitä ylpeä, toisin kuin se vanha Petra joka oli sulkeutunut eikä halunnut olla oma itsensä, sellainen muiden mielyttäjä jolle kaikki oli aina ihan sama. Tämä nykyinen osaa näyttää tunteensa ja olla oma ihana itsensä!

Nykyään musta tuntuu, ettei mun ja Petran välille tuu enää mikään, me ollaan kuitenkin siskokset ja eihän meitä erota kukaan eikä mikään! Juuri viimeviikolla jutellessani terapeuttini kanssa totesin hänelle, että jos kukaan muu ei olis lähellä tai tukena niin tiedän että Petra kyllä olisi, Petralle voisin soittaa milloin vaan ja tukeutua, Petralla itselläkin on ollut niin vaikeaa ja on välillä varmasti edelleen, että petra kyllä kuuntelee ja ainakin yrittää ymmärtää! Se, että lähdemme nyt kahdestaan reissuun on kyllä molemmille varmasti aika iso juttu ja ainakin mulle se että mennään kahdestaan merkkaa todella paljon ja oon siitä tosi onnellinen, että Petra lähtee mun kanssa reissuun vaikka aina en varmasti oo mikään paras matkaseura.

Terapeuttini totesi minulle vielä käyntini lopussa, että pidä siskostasi kiinni, koska sisaruussuhde on ihmisen elämän yleensä pisin suhde. Niinhän se onkin kun aloin miettimään, voin vain kuvitella millaisia olemme kun 80 vuotiaina istumme kiikkustuoleissa ja kudomme sukkia, sitä odotellessa! Vielä kuitenkin kun ollaan näin nuoria ja molemmilla on koko elämä edessä niin on hienoa ylittää rajoja ja ottaa riskejä sekä ELÄÄ! Aina ei voida olla parhaita kavereita, mutta sisko on aina sisko vaikka kuinka tulisi riita tai mikä tahansa. Sisko on se johon voi aina tukeutua ja sisko aina välittää.

Tiedän, että meille tulee loisto reissu vaikka varmasti tulee erimielisyyksiä niin niistä selvitään, ollaan molemmat koettu niin paljon kaikkea, ettei pienet riidat ja erimielisyydet tee enää mitään ja välillä vaikka tuntuu että olispa hienoa olla ainoa lapsi, niin loppupeleissä tajuaa, että se olisi ihan hirveetä! Kenelle vois huutaa, vittuilla ja ketä vois rakastaa niinkun omaa siskoaan, sisaruussuhde on oikeesti ihan erilainen kuin muut suhteet, on se sisko aina sisko