Nyt jos koskaan

Nyt jos koskaan on hyvä olla onnellinen just siitä mitä meillä tässä hetkessä on. Oon viimepäivinä ollut tosi onnellinen ihan ilman mitään sen kummempaa syytä  tai sitten monien asioiden yhteisestä vaikutuksesta mut oon vaan, mun mielestäni siihen ei tarvii keksiä mitään syytä. Sama asia kun joskus on huono päivä ihan ilman syytä, on vaan eikä tiedä miksi. Nyt kuitenkin oon onnellinen siitä mitä mulla on tässä ja nyt, monta hyvää syytä hymyillä just tänään! Itse olen onnistuneesti päässyt ihan mahtavalle luokalle joka on tehnyt koulun alottamisesta ihan törkeen kivaa, joka aamu olen oikeastaan herännyt hyvin mielin siitä että meen kouluun ja siellä mun on hyvä luokka: kaikki tulee toimeen, kaikki on kavereita ja monta muuta asiaa mikä tekee tällähetkellä koulunkäynnistä kivaa, toki pakko myöntää että välillä on väsynyt ja joku harmittaa mutta en halua murehtia niistä nyt koska just tässä ja nyt oon ilonen että pääsin siihen kouluun ja sille luokalle! Just nyt en oikeastaan halua stressata mistään, pitää opetella elämään tässä ja nyt, itse olen ainakin ennen ollut sellanen murehtija luonne ja tosi pessimistinen koska pessimistihän ei pety (justjoo). Nyt olen tajunnut sen, että mielummin joskus petyn kuin olen aina pessimistinen ja murehdin kaikkea, huomennakin on aikaa murehtia ja millon vaan jos välttämättä haluaa, mutta tässä ja nyt haluan elää hetkessä ja olla murehtimatta sitä minkä murehtimista voi työntää vielä eteenpäin, toki on joitain asioita jotka on hyvä käydä läpi eikä jäädä murehtimaan, koska niistä tulee helposti isompia murheita. Juurikin sen takia kyseessä onkin nyt arkipäiväiset asiat mitä jälkeenpäin miettiessä tajuaa kuinka pieniä ne on olleet ja kuinka isoja niistä on saatu kun tarpeeksi on murehdittu ja pohdittu. Tosin onhan se kamalaa jos joku vaate on pesussa kun sitä haluaisi käyttää mutta toisaalta se antaa hyvän mahdollisuuden käyttää sellaista vaatetta joka on maannut vaatepinon alimmaisena pidemmän aikaa, juurikin tälläinen pieni asia voi olla päivän väripilkku joka pistää hymyilemään myöhemmin kun tajuaa, kuinka pienistä asioista saa ongelman jos oikein tekemällä tekee, toisaalta miksi pitäis tehdä? Joskus on helpompi antaa asoiden mennä ohi omalla painollaa, sekin on tietysti totta ettei huonoilta päiviltä noinvain voi kukaan välttyä, joskus kaikki heräävät väärällä jalalla ja suu leukapieliin asti mutrullaan mutta sen me kaikki valitsemme itse, että olemmeko kokopäivän olla suu mutrullaan ja  annammeko koko päivän mennä penkin alle vai päätämmekö olla murehtimatta, nostaa suupielet ylös ja elää juuri tätä hetkeä varten. Myönnän että olen itse täysin amatööri siinä, että päätän nostaa suupielet ylöspäin ja vain nauttia hetkestä, mutta teen töitä sen eteen. Päivä päivältä pystyn ajattelemaan elämän hetki kerrallaan ja elämään hetkessä. Tuskin kenelläkään on aina hyvä päivä ja onkin enemmän kuin okei, että välillä mikään ei ole hyvin. Jos ei ikinä olisi huonoa päivää niin elämä ei olisi elämää. Ilman sadetta ei tule sateenkaartakaan. Huonoina päivinä on hyvä silti muistaa se että kun elää sen lyhyen huonon hetken, voi seuraavassa hetkessä kaikki olla jo hyvin, juurikin siksi haluan nauttia tästä hyvästä hetkestä ja hyvistä päivistä eli olla vain onnellinen siitä, mitä minulla on juuri nyt. Olen onnellinen tässä ja nyt, mitään muuta en tarvitse kuin tämän hetken jossa voin olla onnellinen ilman huolta tulevista hetkistä. Yritetään kaikki nauttia tästä hetkestä ja tästä päivästä sekä ollaan onnellisia tässä ja nyt. Elämä on tehty tätä hetkeä varten.Nyt kun myöhemmin luin tuon tekstin, tajusin sen olevan yltiöpositiivinen ja viittaavan siihen ettei kenelläkään saisi olla huonoja hetkiä, mutta tietenkin kaikilla niitä on. Silti uskon, että kun elää ne huonot hetket niin seuraava nurkan takana odottava hetki on luultavasti parempi jos antaa sille mahdollisuuden eikä heti ajattele, että se on varmasti vielä pahempi kuin tämä hetki!

Nyt jos koskaan on hyvä aika nauttia tästä hetkestä ja laittaa hymy kohti korvia. Mulla on nyt hyvä päivä! Tuntuu ettei mikään haittaa mua just nyt! :)

Mistä sairauteni sai alkunsa?

Minun sairauteni kuten kaikkien sairaudet ovat oman laisiaan ja alkaneet omista syistään.  Minä en todellakaan tiedä tarkalleen miksi aloin sairastua, tässä kuitenkin pieni pintaraapaisu siitä miksi voisin kuvitella olevani sairastunut. Asiasta voisin kirjoittaa vaikka millaisen tekstin mutta yritän kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjoitan siis vain sairauteni alusta vaikka sairauteni aikana onkin ehtinyt olla monia vaiheita, niistä kerron sitten pikkuhiljaa myöhemmin.

Aloitetaan vaikka siitä miten ja miksi olen sairastunut, no tarkkaa päivämäärää tai kellon aikaa en osaa sanoa eikä sellaista varmastikkaan edes ole enkä oikeastaa tiedä tarkalleen mistä kaikki edes alkoi tai miksi oikeastaan sairastuin, olen kyllä kuumeisesti koittanut sitä pohtia ja selvittää mutta vaikka kuinka yritän niin en oikeastaan saa vastausta pohdintoihini. Sairastumiseni on varmasti ollut niin monen asian summa, että sitä on vaikea erottaa mistä kaikki johtuu. Olen aina ollut epävarma itsestäni ja kokenut olevani jotenkin huonompi kuin muut ja minulla on ollut aina todella huono itseluottamus, enkä oikein ole sopeutunut omaan vartalooni. Jo neljännellä luokalla terveyden hoitaja sanoi minun olevan ylipainoinen vaikka olinkin normaali, urheilullinen pikku tyttönen. Muistan terveydenhoitajan loukanneen minua jo silloin todella pahasti ja muistan sen tehneen kolhun jo muuten huonoon itsetuntooni. Kuudennella luokalla aloitin harrastaa yleisurheilua ja pidin siitä paljon ja halusin menestyä siinä. Yleisurheilun harrastaminen kuitenkin muuttui pakkopullaksi yläkouluun siirtyessä, vaikka silti jatkoin sitä sillä halusin miellyttää läheisiäni ja olla urheilullinen, olinkin. Yläkouluun mennessäni olin aivan normaali ja iloinen nuori, seiskalla kuitenkin minulla alkoi olla ongelmia sydämen kanssa ja jouduin siitä moniin tutkimuksiin ja seurantoihin, olin myös liikuntakiellossa ja jouduin olemaan liikkumatta vaikka rakastin liikuntaa. Liikunnan opettajani kommentoi sydänkipujani unohtumattomin sanoin: "oletko varma ettei sydänkipusi johdukkaan vain tuosta ylipainosta" Tällöin olin siis täysin normaalipainoinen ja hyväkuntoinen joten se loukkasi lisää minua ja aloin ajattelemaan että minussa on pakko olla jotain väärää ja huonoa ja vartaloni on vääränlainen. Uskon että jo seiskaluokan jälkeen olen alkanut oireilla. Yläkoulu oli minulle todella vaikeaa aikaa, ei vain siksi että olisin oireillut syömishäiriöstä vaan myös siksi että olin niin epävarma itsestäni enkä ollut kuten muut vaikka halusin olla suosittu, hyvä ja riittävä. Totuushan on se että koskaa ei voi riittää kaikille, riittää että riittää itselleen.  Yhdeksännellä luokalla aloin oireilla enemmän ja liikkua järjettömiä määriä lisäämättä ravintoa ollenkaan. Joulun jälkeen kuntoilu vei minut mukanaan ja saatoin käydä päivittäin monta kertaa kuntosalilla vielä arkiliikunnan ja koulunkäynnin lisäksi. Helmikuussa 2014 ollessani yhdeksännellä eräs silloinen kaverini kuoli ja minusta tuntui etten enää pystynyt kontrolloimaan asioita joten kun huomasin että liikunta ja ruoka ovat ainoat asioita joita pystyn kontrolloimaan joten tartuin niihin ja kylmetin itseni niin että en välittänyt mistään ja olin aina vihainen sekä väsynyt, aloin liikkua hullunlailla ja syödä mitättömästi. Voitte varmasti kuvitella mitä siitä seuraa, no pakkomielle ja laihtuminen tietysti. Itse en ollenkaan tajunnut että liikkuminen ja kaikki muu meni jo sairauden puolelle, olin vain tyytyväinen kun sain ostaa pienempiä vaatteita, olin liikunnanopettajan mieleen ja tunsin itseni itsevarmemmaksi. Todellisuudessahan en ollut näistä mitään, olin luuta ja nahkaa sekä surullinen ja huonotuulinen koko ajan.  Yläkoulun viimeisistä kuukauksista en muista yhtikäs mitään, koska elin silloin ihan sumussa omassa sairaassa maailmassani. Viimeisillä viikoilla kaverini olivat kuulemma miettineet mikä minua vaivaa mutta eivät tietenkään avanneet suutaan sen pelossa että suuttuisin, varmasti olisinkin suuttunut. Myös äitini ja muut läheiseni olivat huomanneet mutta olivat todenneet että huomautteluista ja syömiseen pakottamisesta ei ollut mitään hyötyä joten he päättivät päästää minut yksin sovitulle reissulleni amerikkaan. Kesäloman alussa lähdin sovitusti amerikkaa tuttavaperheeni luokse hevosia hoitamaan, siellä minun piti viettää viisi viikkoa, antaa itselleni lupa syödä, nostaa painoa ja huilata. Mennessäni amerikkaan päässäni ei pyörinyt mitään muuta kuin liikunta ja kalorit, tein töitä hullunlailla ja söin hirvittävän vähän. Halusin saada itseni paremmalle mielelle vaikka tosiasiassa vain kuihduin ja sairastuin lisää. Katselin netistä anoreksian oireita ja löysinkin paljon luotettavia kuin myös epäluotettavia lähteitä. Yhdeltä sivulta löysin anoreksian taudinkuvan ja listan oireista joista anoreksian voi tunnistaa, tunnistin itseni kaikista. Järkytyin toden teolla ja tajusin olevani erittäin sairas, vaikka silti epäilin sitä, koska kehonkuvani oli jo vääristynyt ja aivoni olivat täysin pysähdyksissä. Soitin kauhistuksissa äidilleni ja kerroin että tunnistan itseni kaikista, perheen äiti oli kuullut minun puhuvat puhelimessa ja puhelun jälkeen selvitimme asiat vaikka yritin vältellä niin onneksi hän halusi selvittää asiat ja käski minun puhua. Yhdessä totesimme äidin, siskon, isäpuolen ja amerikan perheeni kanssa, että nyt minut pitää saada kotiin ja päästä hoitoon heti. Ehdein olla amerikassa 3 viikkoa kun äiti vihdoin sai lennot minulle ja pääsin kotiin monien mutkien kautta, Kun lähtiessäni amerikasta olin riutunut enkä tajunnut tästä maailmasta yhtään mitään, halusin vain kotiin. Kehonkuvani oli täysin vääristynyt enkä toisaalta tajunnut olevani sairas vaikka olinkin tunnistanut kaikki oireeni. Matkasta amerikasta kotiin en muista yhtään mitään, paitsi että palelin koko matkan ja halusin vain hoitoon. Tulin amerikasta torstain illalla myöhään ja heti perjantai aamulla minulle sanottiin sairaalassa että minulla on anoreksia ja jonkinlainen masennus. Olin mennyt amerikan matkalla hurjan huonoon kuntoon ja olin vaarallisen sairas. Perjantaina jouduin sairaalan kautta kokovuorokautiselle psykiatriselle osastolle ja siitä alkoivat lukemattomat enemmän ja vähemmän hyödylliset hoitoni joista voin kertoilla myöhemmin, niistä onkin kerrottavaa ja niihinkin on minulla puututtavaa. Nykyään käyn avohoidossa ja ravitsemusterapiassa ja niiden lisäksi muissa kontrollilääkäreissä, tässä sairauden aikana on ollut monia muitakin hoitoja ja sairaalakäyntejä ja komplikaatioita sekä lukemattomia ala ja ylämäkiä. tässä nyt kuitenkin jotain pohdintaa siitä miksiköhän olen sairastunut. Tämän tekstin kirjoittaminen sai minut vielä miettimään taas entisestään sitä mikä on syy tai syyt minun sairauteeni, voi kyllä olla että on hyvä ettei tiedä tarkkaa syytä. Tässä ei nyt ollut kuin pieni murunen siitä mitä syitä sairastumiseen voisi olla ja siitä miten sairastelin ja sairastelen nykyään niin en enää viitsi samaan tekstiin tunkea, tässä kuitenkin vähän pohdiskelua siitä mitä eri syitä voi olla tän sairauden takana. Tosin kuten jo mainitsin niin kirjoittaessani tätä tekstiä pohdein asiaa vieläkin entistä syvemmin ja lopulta totesin, että ehkä on parempi olla tietämättä varsinaista syytä sairauteeni, minulla itselläni se on ainakin monen vuoden ja monen asian yhteenlaskettu summa.

Kaikkien tarinat ja kaikkien kertomusten ja kokemusten alku ja kulku ovat hirmuisen erilaisia ja kaikilla on varmasti täysin erilaiset syyt ja seuraukset, kaikilla on se jokin oma tarina kerrottava, oma valinta on tietysti haluaako sen jakaa vai ei. Minusta on helpompi jakaa sitä näin päälisin puolin pieninä murusina kuin syvästi kaivella kaikki muistot ja miettiä mistä kaikki johtuu, vaikka välillä sairastumiseen haluaisi löytää sen syyn.
Mitä enemmän miettii, sen tuskallisemmaksi se helposti muuttuu joten pakko vielä loppuun todeta, että onneksi kaikki on minulle itselle aika hämärän peitossa mitä silloin sairauden alkuaikana tapahtui. Avaan tarinaani aina vähän lisää pieninä osina, koska kuitenkaan koko tarinaani en halua avoimessa blogissa jakaa, mielestäni tällaiset pohdinnat riittävät! Muutenkaan en halua blogini keskittyvän vain itseeni ja elämääni :)

Tänään oon muuten ollu erityisen ilonen, en ees tiiä miksi :) Oon vaan ollut onnellinen ilman syytä ja se tuntuu normaalilta elämältä, niin tuntuu moni muukin asia kun huomaa et se oikee elämä saa tilaa ja musta tulee taas oma itseni! <3

Nyt toivottelen hyvää yötä ja hyvää mieltä! Onneksi pian on viikonloppu! :) ajattelin tehdä mun lempiruokaani ja laittaa siitä ohjeen tänne kun oon saanu sen aikaseksi :D

Hirveen ihanat kauneusihanteet

Mä oikeesti järkytyin! Järkytyin kun joku päivä yön pikkutunneilla kun en saanut unta niin aloin miettimään yläkoulu ikästen ja yleensäkin nuorten kauneusihanteita! Ei herran jestas, selailin netissä kuvia malleista ja fitness hörhöistä ja ihan alkoi oikeastaan ällättämään! Siis kenen mielestä sellainen riutuneen näkönen ja luuta ja nahkaa oleva malli on oikeasti todella upea ja ihana, sen naamasta jo näkee miten se kärsii ja jaksaa juuri ja juuri kävellä catwalkin mitan ennen kuin sortuu kun ei vain jaksa. Toisaalta, onhan sekin elämää olla esimerkiksi victorias secret malli kun saa poserata bikineissä ja olla "hyvä" esikuva jo valmiiks kropastaan epävarmoille terveen näköisille nuorille naisten aluille. Sitähän kaikki nuoret nykyään haluavat, olla langanlaihoja tai edes hoikkia tajuamatta sen kaiken kääntöpuolta: ei jaksa mitään, on kokoajan kylmä, mueliala laskee jätkyttävän paljon, iho roikkuu ja kuivuu ja vaikka mitä! tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, en keksi laihuudesta tällähetkellä mitään hyviä puolia ellei lasketa sitä että voi ostaa vaatteita kokoa xxxxxs, ei, ei sitä lasketa, se luetaan myös noihin huonoihin puoliin! Omasta mielestäni oli erittäinkin noloa ostaa vaatteita jostain lastenosastoilta kun kaikki aikuisten vaatteet näyttivät järkyttäviltä kaavuilta ja housut roikkuivat niinkuin löysät olisivat housuissa, sellainen se onkin kivaa! (NOT)! Toinen todella kaunis ja ihailtava vartalotyyppi on tietysti se kuivunut ohuthiuksinen salilla hikoileva salihiiri joka elää täydellistä elämää syömällä rahkaa ja täysjyvämakaronia. Oikeasti tälläinenkin ihminen on niin rasvattoman näköinen kun kropassa on minimi määrä rasvaa ja hiukset putoilevat päästä, ainoa mikä pelastaa on tekorusketus ja tiukka pikkuinen peppu, jota ei kyllä omasta mielestäni voi pepuksi edes kutsua! Eihän siinä ole prosenttiakaan rasvaa eikä grammaakaan selluliittiä, sehän on vain kuiva köntti lihaa. Toisaalta onhan sekin elämää, käydä salilla ja hikoilla, ylikäyttää blenderi vihersmoothieiden tekemisen takia, kieltäytyä kaikesta herkkuruuasta mutta kuitenkin näyttää hirmuisen ihailtavan upean kauniilta kaikkien mielestä, tosin ei kaikkien, ei ainakaan minun! Minun mielestäni se on erittäinkin epäkadehdittavaa ja epäihannoitavaa, suoraansanoen säälittää. Oma suurin kauneusihanteeni on ashley graham joka oikeasti on naisen näköinen kaikkine kurveineen ja epäkohtineen. Hän on niin elävän ja itsevarman näköinen ja varmasti moninkertaisesti paremmassa kunnossa kuin edellä mainitut! Mietin vain että miksi kauneusihanne pitää olla niin täydellisen hoikka ja lihaksikas? Miksei elävän näköinen, hyvä kuntoinen ja sekä ulkoisesti että myös sisäisesti kaunis. Toki voi olla lihaksikas, mutta pitääkö se viedä äärimmäisyyksiin? Miksi ei vain voi olla terveen lihaksikas ja terveen liikunnallinen tai terveellisesti hoikka? Oikeastaan miksei vain voi nauttia elämästä, koskaan ei voi mielyttää kaikkia joten miksi miellyttää ketään muuta kuin itseään, miksei tyytyisi itseensä juuri sellaisena kuin on? Ashley ei varmastikaan ole typerän bmi taulokon mukaan mitenkään hoikka, mutta minusta hän ainakin on upea ja eläväinen toisin kuin ne joita useimmat nyoret ihailevat. Jotkut saattavat olla sitä mieltä että kauneus ihanteeni on ihan säälittävä eikä siinä ole mitään pointtia mutta olen täysin päinvastaista mieltä! Terveys, hyvinvointa ja itseluottamus on kaunista! Se on kauneinta mitä voi olla! Ei tarvitse olla hoikka eikä sopia mihinkään typerään muottiin ollakseen kaunis tai ollakseen upea! Kaikki kauneusihanteet pitäisi heittää roskikseen ja pitää kauniina juuri sitä mikä omasta mielestä on kaunista, eikä sitä mistä porukan suosituin henkilö tykkää ja mitä hän ihannoi, ryhmäpaine on niin järkyttävän kovaa! Mielestäni kaikkien kauneisihanne pitäisi olla juurikin se oma vartalo, kaikissa on epäkohtia ja virheitä, mutta mitä sitten? Jos kaikki olisimme yhdestä muotista niin olisihan sekin nyt ihan typerää! Jos jotain vielä haluan lisätä tähän suoraansanottuun asiaani on se, että laihuus ei tuo tulleessaan mitään hyvää eikä mitään kaunista, monta huonoa asiaa se kyllä tuo! Jokapäivä salilla käyminenkään tai rasvaton kroppa ei ole mitenkään kovin mukavaa, ainakaan omasta mielestäni! Toki urheilullinen ja hyväkuntoinen sekä itsestänsä huolehtiva ihminen on aina kaunis! Muistetaan kaikki aina kuitenkin tärkein: kauneudella ei ole painorajaa <3

Tässäkin asiassa on varmasti kaikilla eriävät mielipiteet ja kaikilla eri kuva siitä mikä on kaunista ja mikä ei, mutta siitä mikä on tervettä ja mikä ei on varmasti aika moni samaa mieltä kanssani! Älkää siis käsittäkö minua väärin, terveen näköinen ihminen voi olla myös huippu urheilullinen tai erittäin hoikka, sillä kaikilla on kuitenkin omat geeninsä ja elämäntapansa, siksi onkin väärin ruveta arvioimaan ketään henkilökohtaisesti eli tarkoitin tämän ihan yleisenä mielipiteenä kauneusihanteisiin.

Hyvää alkavaa viikkoa ja muistetaan kaikki että kauneus ja hyvinvointi tulee sisältä ja se näkyy myös ulospäin! Jos olet ulkoapäin hyvän näköinen niin kyllä ulospäin silti näkee jos sisältö on tyhjää täynnä, siksi kauneus pitää tulla sisältä <3 Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita, ihan kaikki!

Lopuksi vielä kuva mallista ja xl-malli ashley grahamista jotka halusin laittaa vierekkäin, sillä eron kyllä huomaa kilometrien päähän! Kaikki tietysti itse päättävät mikä on kaunista mutta minusta naisen näköinen (ja kokoinen) nainen on erittäin paljon kauniimpi!

Tästäkin asiasta voisin kirjoittaa romaanin tai kaksi, mutta ehkä tyydyn tähän tekstiin tälläkertaa :D

Nyt on hyvä aika aloittaa.

Nyt on hyvä aika aloittaa, meinaan kauan harkitun blogin kirjoittaminen! Minulla on mielessä hirvittävän monta asiaa joista haluan kirjoitella, mutta jos nyt maltan mieleni ja kerron ensin itsestäni ja tästä blogista!

Minä olen siis 17 vuotias juuri lähijoitaja koulun aloittanut nuori ja elämän haluinen tyttö nimeltäni Noora.  Asun Äitini ja koiramme kanssa rauhallisessa kaupungissa, en harrasta tällähetkellä mitään paitsi jos ihmisten ihmettely ja arkisten pienten ilonaiheiden iloitseminen lasketaan harrastuksiksi, sillä niistä kyllä nautin erityisen paljon! Rakastan rauhallista luontoa, aikakauslehtiä, jäätelöä, musiikkia, hauskoja hetkiä ja kaikkea muunlaista kivaa maan ja taivaan väliltä lukuunottamatta käärmeitä ja hämähäkkejä ja paria muuta pikku asiaa. Kuten jo saatoit kuvauksesta saatoit lukea sairastan siis anoreksiaa, mutta syy tälle blogille ei ole että haluisin pitää päiäkirjaa, laittaa kaloreita ja liikuntaa muistiin vaan se että haluan tsempata ja tukea muita ketkä kärsivät syömishäiriöistä ja erityisesti haluan avata ihmisten silmät ja kertoa siitä mitä syömishäiriöt oikeasti ovat, koska ihmisillä jotka eivät ole kyseisiä sairauksia sairastaneet on usein totaalisen vääristynyt kuva niistä. Vaikka edelleen sairastan ja olen vielä sairas tiedostan olevani sairas vielä kauan mutta silti minussa on myös terve minä ja yritän kirjoittaa tätä blogia nimenomaan terveeltä pohjalta niin että voisin auttaa ja tsempata. Sairaudestani ja  itsestäni voin kertoa myöhemmin lisää mutta eiköhän tämä nyt alkuun riitä.
Uskon, että tällä pääsen hyvin alkuun ja toivon kommenttia, ehdotuksia ja palautetta blogista! Yritän tsempata ja kirjoitella usein :) Minut voit bongata instagramissa parantumiseeni liityvällä käyttäjällä bake_eat_recover

Lopuksi haluan vielä painottaa sitä, että syy blogin tekemiseen EI ole minkään sortin päiväkirja, huomionhaku tai masentelu vaan ihmisten silmien avaaminen, sairaudesta paraneminen, positiivinen sekä kannustava asenne ja sairastelevien tsemppaminen!

Kenenkään ei kuulu olla asioidensa kanssa yksin ja tästä sairaudesta toipuminen yksin on täysin mahdotonta! (yhtä mahdotonta kuin spagetin syöminen lusikalla) :D